Mielipide Svedjeholmenin, Vårdö -niemen ja Vårdön saaren kaavaehdotuksesta
21.06.2010 13:02


Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike ry esittää mielipiteenään otsikossa mainitusta kaavaehdotuksesta seuraavaa:

Svedjeholmen on jo aikaisemminkin ollut niin täyteen rakennettu, ettei siellä ole ollut mahdollista käyttää jokamiehen oikeutta. Sen muuttaminen vapaa-ajan käytöstä ympärivuotiseen asumiseen ei muuta olemassa olevaa tilannetta. Sen sijaan kaavoitus Vårdön niemellä estää jokamiehen oikeuden käytön niemen ranta-alueilla lähes täysin, koska rannat on suurelta osin kaavoitettu omarantaisiksi. Itärannalla VL-1 -alueeksi kaavoitettu alue on alavaa ja varjoista aluetta, joka ei sovellu kovin hyvin ulkoilukäyttöön.

 

Vaihtoehtoisesti taas Vårdön saari on kaavoitettu lähivirkistysalueeksi, mutta sinne ei ole maayhteyttä. Saareen on merkitty mm. uimaranta ja ohjeellinen rantautumispaikka. Saari olisi erittäin sopiva ”jokamiehen oikeuksin” retkeilyyn ja liikkumiseen, mutta se tulisi saada myös muitten kuin veneilijöitten käyttöön.

 

Koska ”jokamiehen oikeuksia” on tuntuvasti rajoitettu mantereella, yhdistys esittää kaupungille, että se ryhtyisi toimenpiteisiin kulkuyhteyden saamiseksi saarelle. Tämä voisi olla helpoimmin järjestettävissä kävelysillalla esim. Kaskisaarentien eteläpuolella, ennen Svedjeholmenin siltaa olevalta AO-alueelta, tontilta kaksi, aivan niemen eteläkärjestä, josta on lyhyin matka Vårdön saareen. Tällöin tontille kaksi tulisi järjestää tieoikeus sillalle. Mikäli saareen olisi pääsy myös kävellen, korvaisi se mantereella rajoitetun ”jokamiehen oikeuden”.

 

Loviisa 11.2. 2009

Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike ry

 
Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike ry | Köydenpunojantie 8, 07900 Loviisa | kamariherra@sulo.fi | 019-531661 | Sivujen toteutus www.lucid.ac | Ylläpito
Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike